Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Rakkaudesta kaljaan. Oluen kautta ajatuksiin, on tie taivaisiin.
Arkisto
2007
26.11.2007 - 22:21
Maanantai on yksi kusisimmista päivistä meille, sillä silloin kaljanhimo on tavallisesti nousemassa korkeimmalle tasolle (tietenkin poikkeus maanantaita löytyy).
Päivän aikana puheenaiheet melkein aina siirtyvät olueeseen ja sen nauttimiseen, riippumatta siitä mistä
aiheesta keskustelisi.
Politiikka, tissit tai ihan tavallinen "mitä voisi tehdä"-keskustelu johtaa jossakin keskustelun vaiheessa nopeaan kaljan mainitsemiseen tai kokonaan siitä puhumiseen.

Joskus joku mainitsee vain sanan "Olut" toisen puheenvuoron väliin ja se aina saa jonkun oluttoverin hymyilemään, sekä toistamaan Olut-sanaa mielessä tai ääneen. Tämä on kaunista katseltavaa, mieltä rauhoittavaa.

Maanantaisin, tai viimeistään tiistaisin, aloitamme myös keskiviikon, perjantain ja viikonlopun olut-suunitelmien hahmottamisen ja pohtimisen. On tärkeää saada hyvissä ajoin kuva tulevien päivien tapahtumista, erityisesti kaljannauttimisista (vaikka onhan sponttaani kaljallemeno todella nautittava tapa). Sillä tämä tuo pienen itsevarmuuden tunteen sekä saattaa hiukan rauhoitella välitöntä Kaljatusta.
25.11.2007 - 21:52

Terveisiä perseestä!

Peterin (olut-) syntymäpäivät lähestyvät, joten ryhdyimmekin tänään ideoimaan hänelle lahjaa. Esille tuli muun muassa tangat. Tämä lahjaidea muodostui ongelmaksi sikäli, että Peterin persvako on luonnottoman karvainen. Aloimme miettiä miten Peterin perseen voisi sheivata. Ehdotimme Peterille, että hän voisi käyttää höyläys-menetelmää. Tämän ajatuksen Peter kuitenkin hylkäsi liian vaarallisena, eikä partakoneen käyttäminenkään herättänyt hänessä suurta kannatusta. Hän ilmoitti menevänsä kauneushoitolaan hoitamaan asian (mikäli siellä saa tämän tyyppisiä palveluita) ja tämäkös meille sopikin aivan mainioisti!

Olemme myös suositelleet toverillemme Peterille anaalivalkaisua. Peter ei valitettavasti ole lämmennyt ehdotuksestamme, sillä kuulemma hänen herkkä ihonsa ei kestäisi niitä kemikaaleja.
Kuulemiemme mukaan hänellä on ollut myös ongelmia liukastusnesteiden käytössä, etenkin suojaamattomassa seksissä.

Kuitenkin lähdemme positiivisin mielin
(kuulostaa hyvin jääkiekkovalmentaja maiselta) etsimään rakkaalle toverillemme (olut-) syntymäpäivälahjaa. Kaikille muistutukseksi, että lahjabudjetissa on aina, painotan aina, otettava huomioon oma kaljatarve. Tietenkin on hinku ostaa aina parasta ystävälle, mutta silloin on illan aikana toimittava aktiivisemmin: vaihtoehtoisesti kerätä pullot juhlista ja palauttaa ne (oikein toimiva vaihtoehto tulevaisuuden oluthetkiä ajatellen), tai rottailla pirskeissä (boolin ankara nauttiminen on suotavaa muutenkin).

Vielä lopuksi haluisimme tiedottaa, että torstai päivä tulee olemaan meidän ns. Tabu-päivä, jolloin tuomme pöytään joitakin yleisesti tabuiksi määriteltyjä asioita, kuten onanointi. Meidän kesken (Kivi%Sauli ja toverit) nämä "tabut" eivät ole raskaasti käsiteltäviä teemoja, sillä me keskustelemme niistä päivittäin ja hyvin avoimesti.
Ainut asia, josta yleensä vaikenemme, on naisten vessassa käynti.
25.11.2007 - 20:18
Tervehdys lajitoverit

    Niinkuin jokaisen kunnon tapaamisen yhteydessä esittäytyminen on välttämötäntä, ja suotavaa ensivaikutelman antamiseksi sekä hyvä tapa tiedottaa olemassaolosta toveri-vastavaikuttajille. Joten tämänkin blogin ensimmäisessä kirjoutksessa haluaisimme esitellä itsemme teille, arvoisat oluenystävät, lajitoverit ja muutenvaanlukijat.
   
    Olemme kaksi kaunista, haltiutoinutta Oluen ystävää, Kaljan toveria, Sauli ja Kivi. Aloitimme/tamme tämän blogin sen vuoksi, että tahdomme jakaa ajatuksiamme oluesta ja maailmasta sen ympärillä. Me, Sauli ja Kivi (nimiä täytyy alkuvaiheessa toistaa monesti, että ne jäävät muistiin helpommin), rakastamme kaljaa ja aina olemme, rahatilanteimme rajoitteista huolimatta, hankkineet viikottaiset oluemme. Kaikessa yksinkertaisuudessaan rakastamme oluen juontia ja kaikkea mitä siihen prosessiin liittyy. Olut on meidän kummankin elämämme suola. Olut yhdistää ihmisiä.

    Joten Tervehdys kaikille lukijoille. Toivottavasti tulette nauttimaan hetkistä blogimme seurassa.